Thokan kesäkuulumiset


Jokavuotiset kesäkuvat islanninhevoseni Thokan kanssa on taas otettu. Vanha rouva voi ikäisekseen mainiosti jalan vaskuliittia eli verisuonitulehdusta lukuunottamatta. Thokalla oli siis pitkään turvotusta etujalassa. Eläinlääkäri tutki ja katsoi ultraäänellä jalan aiemmin. Mitään poikkeavaa jalasta ei kuitenkaan löytynyt. Turvotus ja karvan harveneminen jatkui ja vaiva diagnosoitiin vihdoin vaskuliitiksi. Vaskuliitti on ilmeisen harvinainen vaiva, josta ei löydy kovin paljon tietoa. Vaskuliitti voi tulla pienestä haavasta iholla ja näin taisi olla Thokankin tapauksessa. Hoitona tähän olisi kortisonkuuri. Tämä hoito ei ole vanhalle, cushingin tautia sairastavalle Thokalle hyvä vaihtoehto, joten harkinnan jälkeen päätimme  seurata tilannetta ilman kortisonia. Vaskuliitti vaikuttaa myös ihoon ja ihoa pitää hoitaa ja rasvata huolella.
Vaiva ei onneksi näytä kiusaavan Thokaa eikä arastele jalkaa. Joten tämän vaivan kanssa joudumme nyt elämään ja seuraamme tilannetta.
 






Kävimme keräämässä pellolta kimpun luonnonkukkia. Tosin kukat eivät ehtineet maljakkoon asti, koska Thokan mielestä alkukesän kukat maistuvat erityisen hyvälle.









Sinne meni kukat, parempiin suihin. Mutta toisaalta Thokan kukkansa ansainnut.
Ja mitä vanhemmaksi tämä ihana hevoseni tulee, sitä tärkeämmäksi nämä kuvamuistot tulevat itselleni <3.





9 kommenttia

  1. Oi, miten hienoja kuvia:) Thoka vaan on onnessaan kesästä, anna nyt toisen vähän herkutella kukkakimpuilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3. Juu, pitää antaa herkutella, on sen kyllä ansainnut.

      Poista
  2. Parhaaseen käyttöön menivät kukat Thokan makupalana💚

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat ja samaa mieltä tuulin kanssa, Thokan ansaitsi taatusti kukkansa <3
    Mukavaa viikkoa sinne koko poppoolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3. Ihan kiva viikkoa, muu poppoo ei vaan halunnut lähteä mökille, tytöt siis :) Mutta yritäin nauttia yksikseni :)

      Poista
  4. Kukkakimppu meni parempiin suihin :) Ihana hevonen! Upeat uudet kuvat teistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meni, parempi suussa kun maljakossa :). Thokan on ihana ja nyt joudutaan jännittämään, kuinka paljon yhteistä aikaa meillä enää on.. kivaa loppuviikkoa <3

      Poista
  5. Ihana Thoka ja hän ansaitsi nuo kukat <3

    VastaaPoista