tiistai 11. syyskuuta 2018

Korresin uudistunut wild rose -tuotesarja








*yhteistyö
Kesän jälkeen tulee tarve tehdä hieman korjausliikkeitä ihonhoidon suhteen. Vaikka pyrin huolellisesti suojaamaan ihoni kesällä, huomaan auringon kuitenkin vaikuttaneen ihooni ja ihosta tulee epätasaisen värinen. Raskauden aikana tulleet maksaläiskät tummuvat ja pisamia tulee näkyviin.


Ja juuri kun totesin tarvitsevani akuutisti  C-vitamiinia sisältävää tuotetta, sain kutsun Korresin uudistuneen wild rose -tuotesarjan lanseeraukseen ja pääsin testaamaan tätä runsaasti C-vitamiinia eli ihoa kirkastavaa tuotesarjaa. Nimensä mukaisesti C-vitamiini tulee villiruusuöljystä, jossa on yhdeksän kertaa enemmän kuin appelsiinimehussa.






Yllä kuvassa sarjan tähtituote eli kirkastava kaksifaasinen 15% C-vitamiinitehohoito. Tämän olen ottanut heti tehokäyttöön itselleni. Sarjasta löytyy myös kirkastava 5 % C-vitamiinikasvoöljy, seerumi kasvoille sekä silmänympärysiholle,  päivävoide eri ihotyypeille, uudistava yön yli -naamio sekä puhdistusvoide. Kaikki tuotteet siis kirkastavia ja kaikille ihotyypeille.
Tuotteissa on miellyttävä mieto tuoksu ja vitamiinitehohoitoa olen voinut käyttää myös aamulla meikin alla. Putsari on myös erittäin miellyttävä käyttää ja tekee ihosta todella puhtaan.








Ihanat blogikollegat Sopusointuja, Souliina ja Minäkökeski-ikäinen, näiden kanssa on aina niin ihana treffata.

Tämän kauniin ruusuisen kuvakollaasin loppuun täytyy jakaa vielä  teemaan liittyen ottamani ruusukuva Tallinnasta. Koska ruusut on vaan niin ihania.





Kiitos vielä ihanasta tapahtumasta Korres  ja Whynotpr.

Hehkeää ja ruusuista loppuviikkoa <3

6 kommenttia :

  1. Vitsi meillä oli kivaa ja tilaisuus oli täydellisen upea.

    Ihanaa päivää Sari ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan täydellinen aamu, ruusujen keskellä ja ihanien kollegoiden ympäröimänä <3

      Poista
  2. Onpa kaunis ja ihanan vaaleanpunainen tapahtuma. Ruusut on vaan niin ihania <3
    Kivaa tiistaita sinulle Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tunne, kuin olisi sadussa ollut. Ruusut on ihania. Tosin jostain syystä en saa niitä pysymään elossa. Mutta silti aina niitä ostan :)

      Poista
  3. Olikin ihana aamupäivä ja kiva nähdä! Koko tilakin oli niin ruusuinen ja kauniisti somistettu. Sarja on
    itselleni varsin uusi tuttavuus, mutta jo testausjakson perusteella olen todella positiivisesti yllättynyt; superpehmeät ja kosteuttavat koostumukset.
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen jo hieman ehtinyt tutustua ja tykkään kovasti. Ja tämä uudistunut sarja ja sen C-vitamiini, sitä on jo laiteltu ahkerasti. Ihania ovat <3

      Poista