maanantai 2. heinäkuuta 2018

Puutarhajuhlat

Harvoin olen kuvannut meidän pihaa blogiin. Enemmän kuvia on ollut lasiterassista. Johtuu ehkä siitä, että pihamme on aika villiintynyt ja hieman rempallaan joka suunnasta. Ja tämä taas saattaa johtua siitä, että vietämme mökillä ja Espanjassa paljon aikaa.  Ja ehkä jopa osin siitä, etten ole ollenkaan puutarhaihminen, vaikka kukkia rakastankin.
Mutta tässä muutamia kuvia meidän takapihasta. Terassin jälkeen löytyy vielä nurmikkoalue, omenapuut, marjapensaat, pieni kasvimaa ja täysin villiintynyt metsä.





















Kuvia juhlista ja tarjottavista on vähänlaisesti, koska minulla oli yllättäin muutakin puuhaa. Tarjoiltavat pidimme yksinkertaisena. Tarjolla oli tietysti alkuun shamppanjaa ja mansikoita. Ruokana vihersalaatti, pasta-kanasalaatti, melonia sekä manchegoa sekä grillissa chorizo-makkaraa. Juomana  viinien lisäksi sangriaa. Jälkkäriksi vielä vaniljapannacottaa. Chrozon hoidimme itse, muut ruuat tulivat catering-firmalta. Joten kaikki hoitui vaivattomasti ja saimme nauttia itse päivästä täysillä.

Ja myönnettäköön, että nämä eivät olleet vain puutarhajuhlat, vaan omat 50-vuotissynttärit. Luku, jota on vielä hieman vaikea ymmärtää. Mutta mitäpä noita lukuja tuijottamaan, eikö?

Nyt on juhlittu niin, että on ihana aloittaa kesäloma ja vetäytyä hetkeksi mökin rauhaan. Kivaa heinäkuun alkua <3








11 kommenttia :

  1. Puutarhahan on ihan runsas englantilaistyylinen, hieno! Ja kivat juhlat teillä näyttää olleen. Ei tosin uskoisi mistä aiheesta järjestetty :) Onnea vielä täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marita <3. Ihanat juhlat olivat. Ja puutarha, huh, siinä riittäisi kyllä tekemistä :)

      Poista
  2. Minä rakastan tuollaisia hieman villiintyneitä puutarhoja! Ihana!
    Onnea vielä tätäkin kautta - ei kuule vielä ikä eikä mikään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3. Puutarha on kyllä hieman viilliintynyt ja toisaalta, antaa olla. Jää sitten hieman enemmän aikaa nautiskella :)

      Poista
  3. Paljon onnea! Kaunis puutarha ja varmasti kivat juhlat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Ihanat juhlat olivat. Ja voisin kyllä hieman konsultoida sinua noissa puutarha-asioissa <3

      Poista
  4. Ikä on vain numero joten älä ole huolissasi!
    Olet juuri niin nuori kuin tunnet itsesi olevan.
    Kivan näköinen puutarha teillä ja onnea vielä kerran <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en, hetkittäin ehkä. Mutta kyllä se murehtiminen unohtuu :) Ja kiitos <3

      Poista
  5. Onnea vielä kerran ja huoleti voit unohtaa ne numerot iästäsi tai ainakin puolittaa ne. Olet karismaattinen kaunotar <3.
    Ihana puutarha teillä, niin rehevä.
    Kivat ja ihanan simppelit juhlat, joissa kenenkään ei tarvinne pönöttää! I LIKE!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sari ❤ Ja niin se vaan on, ettei ikää kannatta miettiä vaan elettävä täysillä niin kauan kun täällä ollaan 😘

      Poista
  6. Ihana röyhypuutarha -ja synttärisankari💜

    VastaaPoista