Täydellisiä iltoja

Kaikki ihanat ylistyssanat on varmaan jo käytetty  kevään lämmön ja kukkaloiston osalta, joten jätetään ne nyt pois ja palataan suoraan viime viikonlopun terassitunelmiin kuvin.

Tytön tanssiesityksen vuoksi mökkiviikonloppu jäi tällä kertaa väliin. Mutta toisaalta oli ihana olla kotona, nauttia rauhassa kiireettömästä viikonlopusta ja laittaa lauantai-iltana superhelppoa naposteluruokaa. Tarjolla oli muutaman maan herkkuja sekoittaen. Grillissä paistui bratwursti ja vihreät paprikat eli pimientos de padronit. Joista kuulemma joka kymmenes olisi tulinen. Aika paljon olen näitä syönyt, mutta omalle kohdalle ei vielä yhtään tulista ole sattunut. Lisäksi mozzarellasalaattia, juustoja, ilmakuivattua kinkkua sekä chorizoa.















Toukokuuhun on mahtunut myös päikkäreitä riippukeinussa ja valvottuja myöhäisiä iltoja upeita auringonlaskuja ja  kuutamoa ihastellen. Aika täydellinen toukokuu siis.

Ihanaa loppuviikkoa <3


6 kommenttia

  1. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia, varsinkin kun ilta hämärtyy:) Joo, ei sitä aina tarvitse lähteä mökille, sillä kotonakin voi saada ihan mukavat illalliset pystyyn. Niin, meillähän ei edes ole sitä mökkiä:D

    VastaaPoista
  2. Hih, joten teillä siis kokemusta ihanista kotiterassi-illallisista. Näin on ja toisaalta näillä ilmoilla ihan mihin vaan :). Kivaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  3. Ihanan kesäisiä kuvia :) Kyllä tämä toukokuu jää mieleen helteiden ja auringon osalta.
    Riippumattoon en ole itse vielä ehtinyt loikolemaan...
    Kesä ❤ ihan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3. Ihan mieletön toukokuu oli. Nyt voisi luonto saada hieman kosteutta välillä, menee aika paljon aikaa kasteluletkun päässä :) Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  4. Ihan just parhaat kesäherkut ja niin ihanat kuvat <3 Kivaa viikon jatkoa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Tapas-tyylinen ruoka on ihan parasta ja helpointa terassiruokaa :) Ihanaa viikonloppua Tiia <3

      Poista