torstai 12. huhtikuuta 2018

Keväinen Helsinki ja parsaherkkuja Kappelissa

Kevät on saapunut Helsingin kaduille. Luonto ei ihan vielä ole puhjennut keväiseen loistoon, mutta muita kevään merkkejä on  nähty, esimerkiksi ihmisiä nauttimassa kuohuviiniä Tuomiokirkon portailla ja muutamia ihmisiä terasseilla.

Yksi varma kevään merkki on myöskin tänään alkavat parsaviikot.
Sain ilokseni kutsun Kappeliin parsalounaalle.  Vaikka syömme kotona keväisin usein parsaa, on meidän parsan valmistus aika yksipuolista. Sen vuoksi oli ihana päästä maistelemaan tätä kevään herkkua kokkien tekemänä.





Alkukeittona tarjoiltiin samppanjalla maustettua parsakeittoa, paistettua kampasimpukkaa ja marinoitua valkoista parsaa.
Pääruokana paahdettua kuhaa sekä valkoista ja vihreää parsaa hollandaisekastikkeella.
Lopuksi ihana makupari, vadelmapannacotta lakritsijäätelöllä.

Ruokailun lomassa kuulimme kertomuksia Kappelin värikkäästä historiasta. Parsan lisäksi Kappeli oli kuulemma aikoinaan se ravintola, jonne mentiin syömään kevään ensimmäiset perunat.

















Parsaviikot jatkuvat 31.5. saakka S-ryhmän ravintoloissa,
joten hyvin ehtii nauttia tästä kevään herkusta.

Aurinkoisia kevätpäiviä  <3



yhteistyössä S-ryhmän ravintolat





4 kommenttia :

  1. Oli kiva nähdä herkullisten parsaherkkujen äärellä kauniissa Kappelissa. <3 Aurinkoa viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli ihana nähdä pitkästä aikaa <3 Oli ihanat ruuat ja ihana iltapäivä <3

      Poista
  2. Kyllä osaa olla kaunista Helsingissä. Parsa on herkkua, harmi vaan, että mun parsakaveri (tytär) muutti omaan kotiin, nyt saan parsani pureskella yksin :)
    Leppoisaa loppuviikkoa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki on niin ihana, harvoin tulee fiilistelyä keskustassa. Voi, no nyt vaan pureskelet parsaa ja nautit keväästä <3

      Poista