Pieni pala Lappia Tampereella

Olin syyskuussa Tammer-Tukun pr-matkalla Tampereella. Samalla tutustuin myös paikalliseen Lapland Hotelliin. En ollut aiemmin kuullut tästä hotelliketjusta, joten odotin mielenkiinnolla, löytyykö Tampereelta todella Lapin tunnelmaa. Ja kyllä, sitä todella löytyi.

Hotellin ajatuksena on luoda vieraille Lapin rauhaa ja kiireettömyyttä. Lappi tulee esiin myös hotellin sisustuksessa tyylikkäästi pieninä makupaloina. Sisustusta rakastavalle riittää ohessa ihania yksityiskohtia loputtomiin. Eri teemat vaihtuvat kerroksesta toiseen.

Hotelli sijaitsee lähellä rautatieasemaa ja sopii sen vuoksi hyvin sekä työmatkalaisille sekä vapaa-ajan matkalijoille. Tamperetalolle hotellilta on vain kivenheiton verran ja Hämeensillallekin kävelee muutamassa minuutissa.






Hotellissa on viisi erilaista kokokoustilaa. Pääsimme tutustumaan tyylikkääseen Kero-kabinetiin.  Kabinetista on upea näköala Tampereen yli. Tilassa on perinteisen saunan lisäksi myös infrapunasauna, jossa on mahdollisuus saunajoogaan.

Kitchen & Bar Dabbal tarjosi maukasta ruokaa sekä unohtumattoman illan ystävien kanssa.




Ja sitten se itselleni hotelliyöpymisen tärkein osuus eli aamupala.Kahvia tarjoiltiin suoraan pöytään ja tarjolla oli hieman ekstraa normaaliin hotelliaamupalaan verrattuna. Ja koska olimme Tampereella, tarjolla oli tietysti poronmustaamakkaraa. Rauha ja kiireettömyys toteutui myös aamupalalla.



Helsinkiin Bulevardille Lapland Hotels saapuu ensi kesänä.

Kiitos Lapland Hotel Tampere ihanasta Lapin lumosta ja arjen irtiotosta.


yhteistyössä Lapland Hotels Tampere, Yliopistonkatu 44, Tampere





 

 

4 kommenttia

  1. Hotellista tulee sana tyylikäs mieleen.
    Rentouttavaa torstai-iltaa Sari ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva jos hotelliyöpymisessä on jotain pientä ekstraa ja täältä sitä kyllä löytyi. Samoin sinulle Outi, kivaa viikonloppua <3

      Poista
  2. Tyylikäs sisustus☺ Edelleen harmittaa kun ehtinyt lähteä tuolle Tammer-Tukku reissulle mukaan. Aurinkoista perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustus oli tyylikäs, olisit tykännyt kovasti :) Kivaa viikonloppua <3

      Poista