Vinkki viikonlopulle

Minulla oli elokuussa  huipputreffit 40+ bloggaajien kanssa. Yhdistelmänä todella vaikuttava elokuva ja sen jälkeen ruokailua ravintola Vennissä.

Ikitie tuli tänään ohjelmistoon ja suosittelen lämpimästi. Elokuva perustuu Antti Tuurin samannimiseen romaaniin. Tarina kertoo Stalinin ajan Neuvostoliitosta ja sinne muuttaneista ihmisistä. Ihmisistä, jotka halusivat rakentaa parempaa maailmaa.
Tositapahtumiin perustuva elokuva on koskettava ja ajoittain todella rankka. Mutta kaiken julmuuden keskellä  elokuvassa on myös paljon rakkautta ja iloa. Lisäksi elokuva on visuaalisesti kaunis. Ja näyttelijäsuoritukset on huippuluokkaa.
Itselleni on myös tärkeää, että elokuvissa on onnellinen loppu. Ja tässä elokuvassa omalla tavallaan sellainen on.









Sen jälkeen, kun on saanut hieman sulatella näkemäänsä, on kiva mennä vaihtamaan kuulumisia ystävien kanssa.   Ravintola Venn Mikonkadulla on juuri sopivan rento tähän tarkoitukseen. Siellä voi nauttia lasillinen viiniä juustolautasen kera tai ruokailla hieman tuhdimmin. Ruokalistalta löytyy "levyjä ja lautoja", joita voi jakaa ystävien kesken. Nämä ovat juuri sopivaa ruokaa jutustelun lomassa. Myös paikan hampurilaiset ovat olleet kuulemma suosittuja.
Varsinaista jälkiruokalistaa ei ole. Mutta irtokarkkibaarista saa muutamalla eurolla valita kipollisen omia suosikkejaan. Hauska idea ja sopii hyvin ravintolan rentoon menoon.













Joten tässäpä teille valmiiksi testattu ja hyväksi todettu yhdistelmä, jos mietitte viikonlopun ohjelmaa ja liikutte Helsingin suunnalla.

Kivaa viikonloppua!

yhteistyössä Raflaamo, elokuva pressinäytös


4 kommenttia

  1. Tuo leffa olisi ollut kiva teidän kanssa nähdä,mutta työt....!Olen seurannut Vallan huipulla sarjaa ja tykkäsin tuosta Sidsestä kovasti.
    Venn vaikuttaa kivalta paikalta. Pitänee pistäytyä, kunhan ennättää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työt on kyllä harmillisesti esteenä joskus. Mutta käy ihmeessä katsastamassa elokuva ja tietysti Venn. Just hyvä treffipaikka :)

      Poista
  2. Elokuva olisi ollut kiinnostava mutta aina ei vain ehdi kaikkialle. Teillä on ollut selkeästi kiva päivä ja tuo Venn täytyy ehdottomasti päästä maistamaan sekä kokemaan. Hauskoja nuo seinäkuvat ja nuo kaksi hahmoa keinumassa ovat ihan hulvattomia...kovin on mutruinen ilme heillä vaikka noin antelias kaula-aukkokin hameissa :D

    Aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan tarkemmin tutkia noita railakkaita rouvia keinussa. Kyllä näyttää olevan elämänasenne kohdillaan :). Kivaa viikonloppua <3

      Poista