sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Hevoset Kaivarissa

Suomen juhlavuoden kunniaksi myös hevosala järjestää monia tapahtumia ja haluaa tuoda erityisesti suomenhevosta esille. Suomenhevonen täyttää tänä vuonna 110 vuotta.
Nyt viikonloppuna järjestetty Hevoset Kaivarissa oli yksi monista järjestettävistä tapahtumista. Tänään pääosassa oli nimenomaan suomenhevonen monessa roolissa. Oli kummihevosia, upeita kouluratsuja sekä ravihevosia. Tapahtumassa järjestettiin ensimmäiset Cityravit ja sunnuntaina ravasivat suomenhevoset. Ravit toteutettiin 150 merin matkalla pareittain ja voittaja eteni jatkoon.
















Mukana oli myös upea lännenratsastusesitys.




Keppihevosharrastus näyttää  voivan hyvin ja innokkaita harrastajia riittää. Kavarissa oli Suomen suurin keppihevosareena, jossa pääsi kiertämään radan omalla kepparilla.












Mukana tietysti selfie-hevonen. Tämän suomenhevosori ja "tukkajumala" päätti aikansa kuluksi hieman maistella myös neulettani.


Hevoset Kaivarissa oli upea tapahtuma. Ja niin oli sääkin. Helsinkin on kauneimillan juuri nyt, kun luonto on vihdoin herännyt.








Paljon onnea vielä meidän 110 vuotias suomenhevosemme.









8 kommenttia :

  1. Oi mikä tapahtuma. Yhden ystäväni hevonen olikin tuolla menossa mukana.
    Ilma oli täydellinen tällaiselle tapahtumalle.
    Kaunista sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, varmaan hevosen omistajallekin ollut upea tapahtuma. Ihanaa, että Helsingissä järjestetää tämmöisiä juttuja. Kivaa viikkoa Outi <3

      Poista
  2. Hieno tapahtuma!mä olin ajatellut myös tulla Kaivariin mutta mökki veti nyt puoleensa kuitenkin tänä vkl...Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toisaalta ilmat olivat täydelliset mökkiviikonlopullekin. Kaikkea ei voi saada ja toivon aina että kesäviikonloppuja olisi hieman enemmän :)

      Poista
  3. Oli kiva tapahtuma, monelle kaupunkilaiselle varmasti ensimmäinen kerta kun pääsi noin lähelle hevosia. Ihanaa kun sääkin suosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin varmaan totta, kaikki eivät tallilla luuhaile :) Ilma oli ihan huippu!

      Poista
  4. Harmittaa, kun olin helmikuusta asti suunnitellut tuonne neidin kanssa lähteväni, mutta sitten olikin niin paljon muuta samana viikonloppuna. Olisi kyllä meidän heppahupsu viihtynyt, ja kyllä varmaan äitikin, kun kelitkin olivat mitä mainioimmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tapahtuma oli ja olisin viihtynyt pidempäänkin upeassa säässä. Harmi kun meni teillä päällekkäin muiden juttujen kanssa. Aurinkoista loppu viikkoa <3

      Poista