sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Hevoset Kaivarissa

Suomen juhlavuoden kunniaksi myös hevosala järjestää monia tapahtumia ja haluaa tuoda erityisesti suomenhevosta esille. Suomenhevonen täyttää tänä vuonna 110 vuotta.
Nyt viikonloppuna järjestetty Hevoset Kaivarissa oli yksi monista järjestettävistä tapahtumista. Tänään pääosassa oli nimenomaan suomenhevonen monessa roolissa. Oli kummihevosia, upeita kouluratsuja sekä ravihevosia. Tapahtumassa järjestettiin ensimmäiset Cityravit ja sunnuntaina ravasivat suomenhevoset. Ravit toteutettiin 150 merin matkalla pareittain ja voittaja eteni jatkoon.
















Mukana oli myös upea lännenratsastusesitys.




Keppihevosharrastus näyttää  voivan hyvin ja innokkaita harrastajia riittää. Kavarissa oli Suomen suurin keppihevosareena, jossa pääsi kiertämään radan omalla kepparilla.












Mukana tietysti selfie-hevonen. Tämän suomenhevosori ja "tukkajumala" päätti aikansa kuluksi hieman maistella myös neulettani.


Hevoset Kaivarissa oli upea tapahtuma. Ja niin oli sääkin. Helsinkin on kauneimillan juuri nyt, kun luonto on vihdoin herännyt.








Paljon onnea vielä meidän 110 vuotias suomenhevosemme.









maanantai 15. toukokuuta 2017

Viikonlopun parhaat

Viime viikonloppu oli minulle oikea superviikonloppu. Medän hääpäivä on 12.5 ja tänä vuonna  se osui samalle viikonlopulle kun äitienpäivä. Ja nämä kaksi erityistä päivää ovat tietysti täynnä hemmottelua. 
Viime viikolla ilmeistyi myös uusin Meidän Mökki, josta löytyy hauska rakkaudesta lajiin - juttu mökistämme.

 Mökillä iloitsin siitä, että suurin osa remontista on saatu tehty ja istuttamme kasvit näyttäisivät olevan kutakuinkin elossa. Juhannusruusun kukintaa odotellessa.  

 Äitienpäivälahjaksi sain viehättävän käsintehdyn ruukun ja tämä tuli heti käyttäättöön. Mökiltä lötyy myös äitienpäivän teemaan hyvin sopiva keinuhevonen. Hevonen on teetetty silloin, kun ensmmäinen lapsemme syntyi. Keinuhevonen on numeroitu ja siitä löytyvät lapsemme nimi ja syntymäaika. Toivottavasti tämä keinuhevonen kulkee suvussamme vielä pitkään.


Lounas, joka pikaisen mökkivierailun vuoksi oli hyvin yksinkertainen. Mutta niin hyvää eli kuhaa ja parsaa.

  Ensimmäinen ilta saunaterassilla, miten kaunis ja rauhallinen voikaan olla suomalainen maisema. Jos laittaa saunajuomansa 
eli happy joen hieman fiinimpään lasiin, niin luksus lisääntyy, eikö?


Ja vaikka happy joe fiinimmästä lasista on minulle luksusta, niin viikonloppuna sain kokea myös sitä oikeaa luksusta Ravintola Pörssissä Taittinger -tapahtumassa. 
Ja hei, nykyään ei tarvitse enää piilotella kauniia alusasuja. Antaa näkyä vaan reilusti. Aika luksusta.



Superviikonloppu siis. Toivottavasti teilläkin oli. 

Ihanaa alkuviikkoa!

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Lundian maalaus kalkkimaalilla

Olohuoneessa ollut Lundia-hylly on kokenut vuosien varrella monia muodonmuutoksia. Tällä hetkellä olohuoneeseen on päässyt massiivisen koko seinän peittävän kirjahyllyn sijaan vain pieni hylly. Mutta muunneltavuus juuri on Lundian vahvuus. Halusin myös maalata ruskean hyllyn mustaksi.

Vakaa aikomukseni oli ostaa mattamustaa normaalia kalustemaalia. Mutta jostain syystä lähdin kaupasta taas tummanharmaan kalkkimaalin kanssa. Sitä vaan on niin helppo sutia kalusteiden pintaan ja se kuivuu nopeasti. Sopii hyvin tämmöiselle vähän malttamattomalle tekijälle.









 Vaikka maali oli tummanharmaa, tuli siitä juuri sen värinen kun halusin. Ei aivan musta mutta melkein. Pintaan laitoin vielä vahan, jota olin aiemmin ostanut. Kalkkimaalit eivät kestä käyttöä kovinkaan hyvin ilman vahaa.
Nyt metsästän vielä täydellistä pyöreää peiliä hyllyn ylle. Jostain syystä bongailen peilejä kaikkialla ja sellainen on nyt saatava.




Kivaa loppuviikkoa!


sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Pieni siideripuoti


Kesä, mökkisauna ja yksi siideri. Nämä kolme kuuluvat jotenkin yhteen. Sen enempää en ollut niihin perehtynyt.
Sain kuitenkin mahdollisuuden tutustua Viron ensimmäiseen ja ainoaan käsityösiiderikauppaan Siideri Majaan. Ja  siiderin ihmeellinen maailma avautui minulle aivan uudella tavalla.






 


Me 40+ bloggaajat saimme kuulla mielenkiintoisia tarinoita siiderin valmistuksesta ja siitä mitä käsintehty siideri on. Tämä viinin ohella maailman vanhin alkoholijuoma eroaa täysin kauppojen siiderivalikoimasta. Siideriä voi valmistaa vain kerran vuodessa, kun omenat ovat kypsyneet ja niistä voi puristaa tuoretta mehua. Kaikki omenan terveelliset ainososat myös pysyvät siiderissä. Joten siideri on suorastaan terveellistä, eikä sen juominen kuulemma aiheuta päänsärkyä. Maailmalla suosittujen siiderinvalmistajien erät myydään jo ennen, kuin juomat ovat valmistuneet. Käsintehty siideri eroaa siis täysin markettien siidereistä.
Myös maku eroaa. Sen saimme huomata maisteltuamme useita siidereitä. Osassa oli myös hieman "navettamainen maku" ja tämä oudoksutti. Mutta suosikkejakin löytyi. 

Kun seurasin Siideri Majan omistajaa Kaire Jakobsonia, pystyin hyvin uskomaan hänen sanansa siitä, että siideriä juovat ihmiset ovat onnellisia ja terveitä.  Niin viehettävä personaa.


Minulla odottaa yksi tuliaispullo vielä sitä oikeaa hetkeä.

Tallinnan Siideri Majaan pääse keskustasta raitiovaunuilla 2,4. Pysäkki: Lubja. Osoite on Masina 20 ja liike on avoinna arkipäivisin. 

Nyt vaan toivon, että Kaire Jakobson laajentaisi viehättävän puotinsa Suomeen. 
Täällä olisi yksi innokas asiakas.



yhteistyössä Tallink, Visittallin sekä 40+blogit