Kurkistus tulevan kevään muotiin

Palataan vielä Villa Tremondon PR-päivään ja kevään  vaate- ja asustetrendeihin. Villa Tremondo edustaa takuuvarmaa tyylikkyyttä, merkkeinä esimerkiksi  Mos Mosh,  Second Female, Stylesnob, Gustav, Ajlajk. 

Ihania puuterin sävyjä, nudea, harmaata ja hieman persikkaa. Ja kultasandaat ovat edelleen ensi kesänäkin varma valinta.














 Tanskalainen Neo Noir
on Villa Tremondon uusin merkki ja oli nyt ensiesittelyssä. Vaatemalliston lisäksi merkiltä löytyy Neo Noir skin -alusvaatemalliston.




 Kaiken ihanuuden keskellä oli kuitenkin yksi "pakko saada" ihastus.
Gustav Denmarkin nuden värinen tunika. 





Kaunis, vai mitä? Joululahjaksi kenties, vink vink...






Uudet lempihousut

Hei, miten näitä asukuvia kuvataan? Voisiko joku kertoa vinkkejä? Haastavaa on, mutta halusin kuitenkin kuvata uudet lempihousuni. Twist and Tango -merkkiset tekonahkahousut. Kivaa vaihtelua ainaisille farkuille.
Pusero on myös syksyn ostos Tallinnasta Stradivariuksesta.  Olin jo vuosia aiemmin päättänyt, että  kukkakuosit eivät ole minun juttua. Mutta nyt nämä kukkakuviot tuleva aivan joka puolella vastaan ja yhtäkkiä ne näyttävätkin taas houkuttelevilta.  











Instan puolella muuten vilahti yksi mekkokuvakin. Joka on aika harvinaista, varsinkin jos mekko on minipituinen. Housut on on enemmän minun juttu.

 Mutta miten kukkakuosi?  Herättääkö ihastusta vai onko inhokki?







Edbladin kevät

Kävin eilen katsastamassa tulevaa kevättä Villa Tremondon pr-päivillä. Yksi heidän brändeistään on  Edblad. Merkiltä löytyy korujen lisäksi vaatteita ja sisustustuotteita. 
Aina yhtä tyylikästä ja kaunista.















 Loppuun vielä idea tarjoiluun. Eikö olekin aivan mielettömän taitavasti rakennettu herkkupöytä. Siitä tuskin uskalsi ottaa, jottei tämä hieno asetelma olisi rikkoutunut. 

Osaisinkohan tehdä samanlaisen. Voisin kokeilla tätä seuraavalla Espanjan matkalla.







Ihanaa viikonloppua!

Josen meze Libanonin herkut


Olen useita kertoja viihdyttänyt ystäviäni kertomuksilla omista ruokakokeiluista. Olemme nauraneet vedet silmissä ei niin onnistuneille lopputuloksille.
Tällä kertaa otin haasteeksi Josen meze Libanonin herkut -kirjan reseptit.
Viininlehtikääryleet eivät vaikuttaneet kovin haastavilta. Ja kaikki tarvittavat aineet olivat helposti ostettavissa.
Kirjan ohjeessa sanotaan, että viininlehtikääryleiden rullaaminen terapeuttista. No eipä ollut, vaan olin aivan epätoivon partaalla. En voinut millään käsittää, miten pieni viininlehti saadaan käärittyä niin, että täytteet pysyvät sisällä. Jatkoin kuitenkin sitkeästi ja laitoin edelleen pienen epäuskon vallassa rullat kattilaan kypsymään 1.5 tunniksi.











Uskomatonta, mutta kääryleet pysyivät kypsennyksen aikana yhtenä kappaleena. Ne eivät olleet ehkä täydellisen näköisiä, mutta maku oli hyvä.

Kääryleiden lisäksi tein kirjan ohjeilla tabbouleh-salaatin, korianterilla maustettuja perunoita, punajuuri-fetasalaattia, hummusta ja leipää. Nämä muut olivat helppo ja nopea tehdä.

Millaiset arvostelut sain perheeltä tästä suorituksesta ja maistuiko ruoka?
Vanhemman tyttömme mielestä ruoka oli hyvää ja toivoi saavansa lisää samantyylistä ruokaa. Nuoremmalta en saanut kunnon vastausta.  Käsittääkseni myös mieheni tykkäsi. Lihaa tosin hieman kaipaili ja kyseli. No ei ollut tällä kertaa. 

Voi olla, että uskaltaudun jatkossakin kokeilemaan kirjan ohjeita.

Joten rohkeasti vaan rullailemaan viininlehtikääryleitä, jos ette vielä ole kokeillut. Koska minäkin onnistuin!








Miten minusta tuli hevosen omistaja


Tarina alkaa  nuoruuden heppatyttöiästä. Tallille oli päästävä, alkeiskurssille. Siellä kaverin kanssa  unelmoimme omasta hevosesta, tietysti. Alkeiskurssin lopussa tipuin laukatessa selästä ja minulta murtui olkaluu. Vuoden päästä oli uusi yritys ja uusi kurssi. Sama hevonen ja sama askellaji eli laukka. Tipuin taas selästä ja nyt toinen olkaluu murtui. Tähän jäi harrastus lukuunottamatta satunnaisia ratsastusretkiä metsässä ystävän ponilla. En siis koskaan edennyt juurikaan siitä alkeistasosta. Ja pelko laukkaamiseen jäi.
Mutta niin jäi myös rakkaus hevosiin.
Ja sitten aikuisiällä tulivat unet. Näin säännöllisin väliajoin unta ratsastuksesta. Mutta unessa oli aina jonkinlainen ongelma, hevosella ei voinutkaan ratsastaa. Käsittelin asiaa alitajuntaisesti unissani. Halusin asiaa, jota en voinut toteuttaa.  Elämään tuli mies ja lapset ja muutimme  Helsingin keskustasta lähemmäksi hevostalleja. Päätin aloittaa ratsastuksen uudelleen, islanninhevostallilla. Tämän lisäksi sain itselleni toiselta tallilta vuokrahevosen, Thokan.Vihdoin sain toteuttaa nuoruuden unelmaa, eli ratsastaa. Tätä onnea ei kestänyt kauaa.  Islanninhevostallin toiminta lopetettiin ja samaan aikaan Thokan omistaja päätti myydä hevosen. 

Tuntui kurjalta, olin taas alkutilanteessa. Ei ratsastusta. Lähellä ei  ollut toista islanninhevostallia, jossa käydä. Ja vuokrahevonen myytäisiin pois.
Kunnes eräänä  päivä tallilta palatessani mieheni kysyi hieman (ehkä) ärtyneen oloisena "no paljon se hevonen sitten maksaa?".


Ja näin minusta, aivan aloittelevasta tätiratsastaja tulikin yllättäin ihanan islantilaisen tamman, þoka frá Garðsán eli Thokan omistaja.

Olen matkan varrella oppinut paljon hevosen omistamisesta ja hoitamisesta sekä itse asioista selvää ottaen että asiantuntijoita käyttäen. Yhteisiä vuosia on kertynyt jo yhdeksän. Paljon se on vaatinut, mutta paljon myös antanut. Tämä tarina jatkuu. Eli jos aihe kiinnostaa, olkaa kuulolla.








Mutta ne unet, niitä ei ole enää koskaan ollut tämän jälkeen...

Kuvat: Frida Steiner