Ensimmäinen joulukoriste

Onko kaikilla ollut nuoruudessa kynttilälyhty, jossa enkelit pyörivät kynttilän lämmössä? Meillä oli ja on edelleen. 
Joten ilmeisesti notalgisesta syystä nämä viehättävät minua. 

Tämä kaunokainen oli pakko kotiuttaa Habitat-liikkeestä.
Joulukoristelut yleensä ja varsinkaan tähän aikaan vuodesta ei ole ollenkaan minun juttu. Mutta tätä piti hieman testata.












Entä halloween-koristelut. Nekään ei taida olla minun juttu. Mutta lasten mieleen sitäkin enemmän. Pikkumökkiin on juuri rakentumassa halloween-disko, kaikilla mahdollisilla koristella. Sopii äidille mainiosti.

Ihanaa viikonloppua, koristeilla tai ilman!




Rosso ja pikkujoulukauden avaus


Avasin osaltani pikkujoulukauden herkullisesti, kun pääsin 40+bloggaajien kanssa testaamaan Rosson uutta "pikkuisen jouluista talvimenuta". Vierailimme Ympyrätalon Rossossa, josta löytyy viihtyisä kabinetti.

Ravintola Rosso herättää varmaan monissa muistoja. Omat ensimmäiset itsenäiset teinivuosien ravintolakäyntini tein parhaan ystäväni kanssa Lahden Rossoon. Ruokalistaa ei juuri mietitty, vaan valintana oli aina kanakori. Oltiin jotenkin tosi aikuisia, kun käytiin ravintolassa syömässä. 
Myöhemmin Rosso oli usein myös valintana silloin, kun lapsemme olivat aivan pieniä.

Tämän viimeisimmän vierailun jälkeen voi todeta, että Rossoa on ikä ja vuodet vain parantaneet. Vähän niin kuin minuakin, heh heh.
Palvelu oli erinomaista ja viinit sekä menu tarkaan mietityt ja testatut.







Herkullinen iltamme alkoi hauskasti retro-drinkillä, Limoncello sunrisella.  Sen jälkeen ravintolapäällikkö Jari Mikkola esitteli menun seuraksi valitsemansa viinit. 






Alkupalaksi saimme kylmäsavulohitartaria, joka tarjoiltiin paahdetun Maalahden limpun kanssa.




Pääruokavaihtoehtona oli joko kuhaa Romana tai gorgonzolahärkää. Oma valintani oli härkä. Mutta pestolla maustettu kuha näytti myös houkuttelevalta. Jälkiruokana tarjoiltiin valkosuklaa-pannacottaa. Menuta toki voi hieman muutellakin, ja meillä oli mahdollisuus valita jälkiruuaksi myös lämmintä suklaakakkua.








Teinivuosieni jälkeen olen yhdistänyt Rosson pääosin lapsiperheiden ruokaravintolaksi. Kokemani perusteella se on myös oiva vaihtoehto pikkujouluporukoille. Jos pikkujoulusuunnitelmanne ovat vielä avoinna, kannattaa siis Roson "pikkuisen jouluinen menu" pitää mielessä.

Kiitos Hakaniemen Rosso lämminhenkisestä ja maistuvasta illallisesta.


yhteistyössä Rosso-ravintolat/ 40+blogit


Muistojen Salve

Perinteikäs merimieskapakka Salve on saanut uuden kodin. Uuteen osoitteeseen eli Hietalahdenranta 5:een  muuttivat
 myös esineet, huonekalut sekä henkilökunta. Sekä tietysti ne kuuluisat silakat ja muut ruokalistan annokset. Eikä merinäköalakaan ole hävinnyt. Joten vanha tunnelma on säilynyt uudessa paikassa hienosti. Pientä parannustakin on tapahtunut. Nyt asiakaspaikkoja on huomattavasti enemmän. Uutta on myös Galleria Ortonin kanssa yhteystyössä toteutettu taideseinä.



Kuvat: Heli/Beach House Kitchen

40+ bloggaajat pääsivät tutustumaan uuteen Salveen. Perjantai-iltana tunnelma olikin erittäin kodikas. Perinteinen sisustus, maukas lohikeitto ja iloinen puheensorina täydessä ravintolassa. Ulkona vastapainoksi syksyinen viima ja pauhaava meri.










Myös uskolliset kanta-asiakkaat ovat löytäneet tiensä uuteen Salveen. Itselläni ei ole vuosikausia kestänyttä kanta-asiakkuutta, mutta tunnesiteitä Salveen on silti minullakin.

Löysin Salven historiasta kertovan kirjoituksen, jossa kerrottiin näin:

"Merimiehet tulivat laivoistaan Salveen, jossa heidän tyttöystävänsä heitä jo odottivat ja joivat valmiiksi jo sulhojensa piikkiin.  Perimätiedon mukaan  tytöt kihlattiin sormuksin  aamupäivällä. Seurustelu oli siis vakituista ainakin iltapäivään asti, jolloin kihlaus saatettiin sitten jo erinäisten intriigien myötä purkaa." (lainaus täältä)

Näin siis ennen. 
Vuonna -98 taas paikalle saapui joukko kaveruksia. Ei merimiehiä, mutta risteilyltä saapuneita. Liityin sattumalta kyseiseen seurueeseen. 
Sormuksia ei vielä samana päivänä vaihdettu, mutta jonkinlainen ennakkoaavistus tulevasta aviomiehestä muodostui jo sinä päivänä.  Häitä vietettiin kolme vuotta myöhemmin.

Tämä siis yksi kertomus niiden satojen, ehkä tunnetumpienkin, joukossa.
Salvessa voi siis tapahtua mitä vaan, suosittelen.



yhteistyössä 40+ blogit ja HOK Elanto


 



Ihan valmis kesäkeittiö

Mökki on nyt virallisesti laitettu talviteloille. Mutta ennen kuin jätän mökkijutut tältä vuodelta, katsotaan vielä, miltä valmis kesäkeittiömme näyttää.

















Vuosien aikana on tapahtunut kaikenlaista. Tässä muutamia otoksia matkan varrelta.






Kuten kuvat kertovat, paljon on tapahtunut.

 Kun sopivan aurinkoinen paikka löytyi, kaadettiin seuraavaksi puita ja tehtiin pohjatyöt. Samalla tuotiin hiekkaa uimarantaa varten. Sen jälkeen rakennettiin terassi ja muurattiin tiilistä kesäkeittiö ja tulisija. Kesäkeittiö pinnoitettiin betonilla ja myös osaan lattiasta tehtiin betonivalu.
 
Yhden kesän käyttökokemuksen perusteella halusimme enemmän katettua tilaa. Niinpä terassiin tehtiin tukirakenteet lasikatetta varten. Ja rappuja, niitä on tullut hurjasti lisää. Koska raput ja terassit on tehty eri aikaa ja erivärisistä puista, piti kaikki pinnat vielä käsitellä samalla mustalla terassiöljyllä.

Mökkijutut tältä vuodelta ovat siis tässä. Ensi vuonna taas lisää.

Ai niin, kuvia saattaa vilahtaa myös Meidän Mökki -lehden sivulla muutaman kuukauden kuluttua...