torstai 28. huhtikuuta 2016

Radisson Blu Aleksanteri

Kevään juhlakausi alkaa olla kuumimmillaan. Joten  teemaan sopii hyvin kuvat Radisson Blu Aleksanterin tupareista, joissa vierailin jo muutamia viikkoja sitten.

Pöytä oli laitettu koreaksi ja vieraat viihtyivät tässä viehättävässä Punavuoressa sijaitsevassa hotellissa. Pääsimme myös tutustumaan hotellin yksilöllisiin huoneisiin ja hyvin varusteltuihin sauna- ja kokoustiloihin.














Hotelli on täynnä viehättäviä yksityiskohtia. Pieniä asioita, jotka tekevät suuren vaikutuksen. Naistenlehtiä huoneen pöydällä. Asiakkaiden kuvista teetettyjä tauluja. Ylelliset, kehon mukaan muotoutuvat sängyt.

Radiosson Blue Alensanteriin ei tulla vain yöpymään, tänne tullaan viihtymään. 
Kotoisasti mutta tyylikkäästi.







sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Loma-arkea Espanjassa

Olemme kotiutuneet sateiseen Suomeen. Mutta palataan vielä Espanjan lämpöön. Ajattelin muutamin sanoin ja kuvin kertoa, miten kulutamme aikaa, kun lomailemme omassa asunnossamme. Vaikka muutama kaupunki Alicanten maakunnasta on jo tullut tutuksi, emme toistaiseksi ole tehneet vielä pitempiä reissuja sen ulkopuolelle. Ehkä sitten joskus tulevaisuudesa. Itse maakunnan pääkaupunki, sekin nimeltään Alicante, oli vielä tähän asti käymättä. Mutta ei enää. Siitä kerron myöhemmin enemmän.

Mutta millaista siis "arki" lomallamme on?

Minulle ylellisyyttä on aamulenkki meren äärellä, virkistävä uinti ja sen jälkeinen aamupala.

Lapsille riittää kiireettömät aamutoimet, lastenohjelmat ja aamupala. Ja sen jälkeen altaalle. Altaalla on aina tilaa eikä ole tarvetta aamutuimaan varata omia paikkojaan.



Mieheni käy urheilukentällä treenaamassa ja päättipä ostaa nyt myös golfmailatkin.

Joka kerran teemme myös kävelylenkkejä luonnossa. Eurooppapuistosta on tullut lasten suosikki.




Itse jaksan ihastella kasveja ja kukkia. Niin erilaisia kuin Suomessa.


Suolajärvien rannalta löytyy myös luonnonpuisto, jossa on puiden reunustamia ja osin kattaviakin kävelyteitä sekä lintutorneja bongareille.



Shoppailu hoituu yhdessä Espanjan suurimmassa ostoskeskuksessa ZeniaBulevardilla.
Huomaatteko muuten, että kulta ja hopea ovat edelleen in kesän kenkämuodissa.






Tyttäreni bongasi hauskan laitteen ostoskeskuksesta. Kyse oli automatista, joka tulostaa instagram-kuvia. Laitetaan oma käyttäjänimi koneeseen, sen jälkeen valitaan kuvista mieluiset ja lopuksi tulostetaan kuvat. Hauska idea, mutta ei ihan halvimmasta päästä - yksi kuva maksaa yhden euron. 


Yritämme aina testata mahdollisimman paljon uusia ravintoloita, mutta käymme silti myös omissa suosikkipaikoissamme. Mukaan mahtuu tietenkin illallisia omalla terassilla, rauhallisia iltoja kuutamoa katsellen ja tunnelmasta nauttien. Paikalliset ruokakaupat ovat itselleni edelleen ihmetyksen aihe ja voisin viettää niissä tuntikausia, löytöjä etsien.





Hienoa on tietty myös se, että saa viettää lomansa itse sisustamassaan asunnossa. Ja suunnitella samalla joitain pientä lisää. Lomailua helpottaa sekin, että omat tavarat odottavat jo perillä valmiina. Ja jos jotain puuttu, ainahan sen voi sinne hankkia.



Casa Mimiin tullaan lomailemaan, lepäämään ja nauttimaan elämästä.
















sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Alaterassilla

Casa Mimin kattoterassi on minulle se ykköspaikka, siellä istutaan aamupalalla auringon noustessa mereltä, syödään päivällinen, istutaan iltaa ja ihaillaan kuutamoa. Meillä on myös toinen terassi, alaterassi. Tämä terassi on jäänyt hieman vähemmälle käytölle. Mutta nyt innostuin sitäkin sisustamaan. Johtuu ehkä siitä, että talossa olleet vuokralaiset olivat ostaneet kukkia. Ja minun toki piti asiaa hieman jatkaa, omaan tyyliin paremmin sopivaksi. Ja toisaalta, terassi on olohuoneen jatke, joten sisustaminen on ihan järkevää. 







Pienempi terassi on juuri sopiva tähän aikaan vuodesta, ei niin tuulinen. Ja markiisin saa auringon suojaksi, kun porottaa liikaa.

Vielä ennen ja jälkeen kuvat.




Tämä taisi olla suurin sisustusprojektit tämän Espanjan reissun aikana. Ja voi, haluaisin niin ostaa lisää kasveja terasseille. Mutta ymmärettävästi se ei ole kovin järkevää. Joitain kasveja pitää kuitenkin aina olla. Kodikkuutta luomaan.







 


torstai 14. huhtikuuta 2016

Luottoputiikki Espanjassa

Terveiset aurinkoisesta Espanjasta. Kohta kaksi viikkoa on kulunut kuin siivillä. Monenlaista lomailua on mahtanut tähän jaksoon. Olen ollut yksin, ystävän kanssa ja nyt viimeisellä jaksolla vietetään laatuaikaa perheen kanssa.

Yksin saapuessa olo oli kieltämättä hieman orpo ja kaiken lisäksi Torreviejassa oli juuri tuolloin pyhäpäivä eivätkä kaupat olleet auki. Mutta huoltoasema pelasti pahimmalta. Ja mitä sisustaja tekee seuraavana päivänä, kun kaupat taas aukeavat? Ei todellakaan mene ruokakauppaan vaan sisustusliikkeeseen. Kyllä! Ja vielä kahteen. Toinen niistä minun luottoputiikki The Flower Shop. Eikä vähiten sen vuoksi, että sieltä löytää aina a whisper from the almond valley -blogin Susannan. On kiva käydä moikkaamassa tuttua ja hankkia tuoreet kukat kotiin loman ajaksi. Lisäksi saan Susannalta aina takuuvarmasti ratkaisun kaikkiin pieniin pulmiin. 






















 Ihana paikka, eikö? 

Mutta nyt on aika siirtyä yläterassille odottelemaan auringonlaskua...