tiistai 22. syyskuuta 2015

Ihon kauneusremontti

Kuntoremontin lisäksi olen aloittanut myös ihon kauneusremontin. Kesä on jälleen jättänyt omat merkkinsä.
Lisäksi minulle tuli viimeisen raskauden aika (joka sattui olemaan kesähelteillä) ikävä pigmenttiläiskä poskeen. Olen sitä vaihtelevalla innolla yrittänyt vaalentaa, tuloksetta.
Kysyin jo aivan ohimennen ihotautilääkäriltä, voisiko hän poistaa sen laserilla ja sanoi, että voi toki yrittää.  Onneksi kuitenkin kävisin päivittämässä voidevalikoimaa  Vitamionin Minnan luona. Kerroin nimittäin suunnitelmistani ja Minna taas kertoi omasta näkemyksestään laserhoidon suhteen. Minun luonnostaan aika tumman ihotyypin kanssa se voisi jopa hieman pahentua. Joten ei kiitos riskeille.
Päätimme siis pistää kaikki rasvat peliin ja katsoa miten käy. Environin tuotteilla on saatukin huipputuloksia, tähänkin ongelmaan.










Olen jo pidempään käyttänyt A-ja C-vitamiinia sisältävää AVST-sarjaa.
Käytössäni on nyt tämän lisäksi Clarifying lotion ja C-Boost sekä Revival masque.

Environ C-Boost sisältää C-vitamiinia rasvaliukoisessa muodossa, jolloin se imeytyy tehokkaasti ihoon. Sitä käytetään myös couperosan hoidossa, koska C-vitamiini supistaa verisuonia. Samalla se osallistuu yhdessä A-vitamiinin kanssa kollageeni- ja elastiinituotantoon ja kosteuttaa ihoa.
C-vitamiini suurina pitoisuuksina kirkastaa ihoa normalisoiden pigmentin jakautumista. Samalla se on voimakas antioksidantti, joka suojaa ihoa UV-säteilyltä.
Pigmenttiläiskien suojaaminen päivittäin on niiden hoidon a ja o.


Clarifying Lotion sisältää ainesosia, jotka kontrolloivat melaniinin (pigmentin) tuotantoa ja sen kulkeutumista ihossa. 

Näiden tuotteiden vaikutusta lisäämään minulla on käytössä neulauslaite, joka tehostaa vitamiinien imeytymistä. Ongelmakohtia neulailen hieman usemman kuin koko naamaan. 

Ja sitten se ongelmakohta, meikitön ihoni näyttää siis tältä.



Onneksi meikkivoiteella saa hieman peitettyä.






Joten muistakaa suojata ihonne edelleen, syksylläkin auringolta. Vaikeaahan se on, varsinkin kun rakastaa kesää sekä Espanjan aurinkoa. Mutta pakko se vaan on jo uskoa.


Käykää katsomassa lisää Vitamionin
sivuilta, siellä on paljon mielenkiintoista tietoa näistä huipputuotteita.








8 kommenttia :

  1. Mahtavaa kun apuja löytyy purkista eikä tarvitse niin rajuun toimenpiteeseen kuin laser turvautua.
    Mukavaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Nyt vaan pitää tunnollisesti käyttää ja hoitaa. Kun ei ole sitä oikotietä onneen :)

      Poista
  2. Olen kyllä kuullut todella paljon Environ tuotteista hyvää. Olin Environ blogitilaisuudessakin ja vaikuttava sarja täytyy myöntää.

    Lämpimästi tervetuloa vielä tätäkin kautta 40plus yhteisöön. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina, kiva olla 40plus <3. Näin on, tulokset ovat aika vaikuttavia ja minun luottorasvoja :-D

      Poista
  3. Hei kuulostaa ihan mainiolta. Pitäisi testata tuotetta nimittäin vaikuttaa todella kiinnostavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, jos haluaa tuloksia. Tietty tarkoittaa jonkinasteista sitoutumista mutta eihän se hyvissä olekaan ongelma :-D

      Poista
  4. KIva kuulla näistä Environ tuotteista, sillä niihin minunkin on tarkoitus kohta perehtyä, purkkijono jo odottaa:)
    Laser ei ole niin kevyt juttu, joskin sitä turhan helposti ehdotetaan ja lopputulos ei ehkä sellainen, mitä olettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja kasvojen aluetta ei kovin mielellään lähde pilaamaan. Itse olen käyttänyt avst-voidetta jo monta vuotta itse asiassa, ja se pitääkin aloittaa maltillisesti ykkösestä, iho voi reagoida hieman alkuun. Tosin itselläni ei reagoi mitenkään ja olen mennyt kovin harppauksin vahvempiin voiteisiin :). Mutta näissä on kyllä se jatkumo aika tärkeä, jotta saa ne tulokset.

      Poista