torstai 30. heinäkuuta 2015

Kesäkeittiössä säiden armoilla

Tulevaa kesäkeittiötä olen viime vuonna täällä hieman näyttänyt. Juu, ei se valmis vieläkään ole. Ja siihen on syykin. Vilkas mökkikunta, kesäloma-aika. Voitte kuvitella, että paikalliset työmiehet ovat aika kiireisiä. 

Mutta on se ollut jo grilliensä puolesta käytettävissä. 
Viime sunnuntaina meille oli tulossa vieraita ja sääennuste lupasi oikein supersateita ja myrskyä. Ajattelimme kuitenkin, ettei anneta periksi. Terassilla oleillaan, säästä huolimatta. Ja kun sattumalta tuli vastaa alessa Annon katos, ostimme sen. Edes pientä suojaa sateelta antamaan.

Tältä näytti viime sunnuntaina iltataivas. Aika hieno.








Ja katos tosiaan toimi. Piti hyvin pienen sateen. Ja tunnelmaa riitti, avotulen ääressä, upeassa järvimaisemassa. Hampurilaisia grillaten. Myrskykin onneksi peruuntui. 

Seuraavana päivänä katos piti ottaa pois kovan tuulen vuoksi. Mutta rakennelma jäi vielä odottelemaan.






Kesäkeittiöön on tulossa vielä katos, rappuja, valot ja vesipiste. Kuvailen  paremmin sitten, kunhan on kokonaan valmis.
 Ja eiköhän tälle väliaikaiselle katoksellekin löydy joskus käyttöä. 
Vaikka kotona puutarhajuhlissa.





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti