tiistai 30. syyskuuta 2014

Terveiset

Pikaiset heipat Espanjasta,
Casa Mimistä.







Palailen vielä täältä, paremmalla ajalla.
 
Ihanaa syyskuun viimeistä teille!
 
 
 
 

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Keittiön laatat

Niin, mitä tapahtui mökin remontoidussa keittiössä. Saimmeko kaiken valmiiksi. Ei ihan kaikkea. Paljon kyllä. Veden ja jopa lämpimän veden. Uuden porakaivon vedestä ei ole otettu vielä näytettä. Vahva usko ja oletus on, että ensi kesänä saamme juoda hanasta tulevaa vettä. 
Koukkuja seinään (ne Ikean), uuden Ball-valaisimen ja maton. 














Siellä ne laatat odottavat lattialla ensi kevääseen. Samoin liesituulettimen viimeistely,  pistorasia ja työskentelyvalot.

Mutta onhan tässä oppittu jo odottelemaan.

Ihanaa loppuviikkoa!



maanantai 22. syyskuuta 2014

Muutosta

Meillä on muuten olohuoneessa uusi järjestys. Kotiviikonloppuna saa ihmeitä aikaan.

Muutama kuva tässä, paremmalla ajalla lisää. Nyt on kiire käpertyä vilttiin.



Ja tietysti suunnitella tulevaa Espanjan reissua. Kävin tänään shoppailemassa yhden sisustusjutun 
Casa Mimiin....




sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Jaala athletics

Otsikko voisi olla kuulemma myös "hullun unelmat".
Tässä tilannekatsaus mökkimme tulevaan yleisurheilualueeseen. Paljon on jo valmista, mutta osin vielä keskeneräistä.

Istutimme muutama viikko sitten reilu 150 kasvia todella jyrkkään rinteeseen. Rinne oli tehty, koska juoksusuoraan piti saada pituutta lisää. Ja koska rinne oli todella jyrkkä, jouduimme asentamaan kennot, johin multa asettui tukevasti.
Meidän tehdessä istutusta, lapsukaiset ottivat ilon irti uudesta alueesta.











Nyt sieltä löytyy tekonurmikenttä, juoksusuora, pituushyppyalue. Lisäsi kuularinki, aidat. koristeline. Cross fit -salit jää ensi vuoteen. Nyt on aktiviteeti kohdillaan mökillä. Ja kyllä lapsetkin tykkää, vaikka yleisuhreilukärpänen ei ole purrut, vaikka yritetty on. Itse olin innoissani siitä, että tekonurmella on todella hyvä pelata sulkapalloa. Mailat ja verkko myös löytyvät. Tosin miehestä ei ole pelikaveriksi, on kuulemma "eri lajien mies". 

Reipasta viikon alkua!





lauantai 20. syyskuuta 2014

muima*



Voiko mitään näin kaunista olla, voihan huokaus.
 Olen sanaton.












Pääsette shoppailemaan Muimaan tästä. Kaikki kuvat samaisesta linkistä.  Täällä sormet jo melkein tilausnäppäimillä...







perjantai 19. syyskuuta 2014

Mökin makuuhuone

Vuorossa mökin makuuhuoneen esittely. Eli sama homma kuin muuallakin. Seinät kuultovalkoisella hirsisuojalla, katto ja listat valkoisella. Oma suosikki täällä on vanha pinnatuoli, joka oli aiemminkin valkoinen mutta saanut nyt uuden raikkaamman maalipinnan. Niitä on haussa vielä lisää. Ja tietysti ikkunasta aukeava huikea järvimaisema. 












Hieman vielä ennen ja jälkeen. Näissä myös katto jo maalattu.





Tänään on perjantai, me ei lähdetä mihinkään. Tajusin, että viime aikoina perjantait ovat menneet ikäänkuin hukkaan. Tiedättehän, siivoamista, pakkaamista, autossa istumista, purkamista. Sen jälkeen perillä mökillä onkin valmis nukkumaan.
Nyt on aikaa olla vaan kotona. Laittaa takka päälle, lasi punaviiniä ja tirauttaa pari kyyneltä vain elämää ohjelman kera. Onko teillä samat suunnitelmat?

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Mökin valkaisuoperaatio

 Seinä seinältä, huone huoneelta. Nyt on käyty läpi kaikki mökin seinäpinnat. Unohtamatta kattoa. Seiniin olemme käyttäneet Paneeli-Ässä Hirsisuojaa. Koska seinät olivat jo tummuneet, ei kuultoväri antanut aivan vaaleaa pintaa. Hyvä vaihtoehto kuitenkin mökin seiniin, koska tuote jättää puun pinnan hengittäväksi ja sisältää homeeneston. Maalin levittämisessä sai olla tarkkana. Maali oli hieman maitomaista ja valui helposti. Katto on käsitelty peittävällä valkoisella maalilla. Samoin listat on maalattu listamaalilla. Samalla sudittiin myös ovet. 

Olohuone näyttää nyt tältä.









Valkoinen avartaa, täytyy taas kerran todeta. Joten, jos jollain suunnitelmissa samanlainen operaatio, niin tässä meidän tyyli. Katto ja listat kokovalkoisella, seinät kuultomaalilla ja lattia puun värinen. Kuvat ehkä hieman vääristävät kuultomaalin sävyä valitettavasti.

Vielä yksi ennen ja jälkeen kuva vertailuun. Tosin "ennen" kuvassakin jo katto maalattu. Toisista huoneista löytyy ehkä enemmä vertailukuvia.





Mitäs pidätte, onko meidän kesän työ kannattanut?
Jos minulta kysytään, niin kyllä ehdottomasti.
Lisää huoneita tulee esittelyyn myöhemmin.

Ihanaa loppuviikkoa!