tiistai 29. huhtikuuta 2014

Päivän asu tai ehkä huomisen

Voi, kaupat on täynnä ihanan hempeitä vaatteita. Ja vaikka olen vannonut, että yhtään vaaleanpunaista vaatetta minulle ei enää tule. No tulipas kuitenkin. Ja se lähti housuista, joissa kuvio on hieman vaaleanpunainen. 

Menköön vaikka  tulevan vapun  piikkiin, mutta räväytetään nyt kuvat taas omasta naamasta ja koko paketista.







Housut H&M, paita Zara, koru Living and Room.

Oliskohan tässä vappuasu siis valmiina odottamassa?
 




perjantai 25. huhtikuuta 2014

Lasiterassi valmiina kesään

Huh, mikä homma oli putsata lasiterassi. Eihän sinne varsinaisesti mitään kovin pahaa pölyä pääse, lasituksen sisälle. Mutta meillä on ollut Ikean juuttimatot siellä läpi talven ja niitä pölytellessä huomasin, että siitä irtoaa aika paljon jotain pientä. Eli en suosittele siis talveksi jättämään lasitetulle terassille.

Järjestys muuttui hieman, tietysti.  Vähän uuttakin lisättiin, tietysti.
Ikeasta löysin hauskat aurinkokennovalaisimet ja itse tekemälle lavapöydälle ostin malm-lipaston päälle tarkoitetun lasikannen. Aika kivasti sopi noin kokonsa puolesta.















Nyt on hyvä istahtaa ja aloittaa aurinkoinen viikonlopun vietto.





keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kuumeista terassikalusteiden etsintää

Pääsiäisen mökkireissu sai aikaan aikamoisen suunnittelukuumeen. Sisätiloihin ja pihalle. Tilannehan siellä oli se, että viime syksynä kaadettiin reilusti puita, rannalle aloiteltiin terassia, puualue siitä on suunnilleen valmis, vielä siihen tulee jatkoa betonista. Kesäkeittiö vesipisteineen on myös suunnitteilla. 
Uudet raput saunalta rantaan saatiin valmiiksi samoin saunan kulmaan pieni terassi.
Muutama epämääräinen kuvakokelma pääsiäisenä ottamista kuvista.














Tänään kiersin huonekaluliikkeitä etsien  kalusteita terasseille. 
Ja taisin pöydän jo löytääkin.
 


Jostain syystä minua nyt viehättää nuo pöydän jalat. Johtuukohan siitä, että meillä on Espanjassa melkein samanlainen ja sinne ikävöin kovasti.
No, joka tapauksessa tuo pöytä olisi kiva, mutta tuolit minusta liian massiiviset ja haluaisin yhdistää tuohon pöytään modernimmat ja keveämmät tuolit.
Vaikka tämmöiset.



Ja saunan kulmalle terassille sitten muutamat tuolit. Jotain tätä tyyliä.


Vielä lisäksi muutamia kuvia, jotka olis ihan ok.





Eli siis hieman rouheutta pöydässä, yhdistettynä modernimpaan ja kevyempään tuoliin.
Niin, olishan siellä Vepsäläisellä tietenkin se betonipöytä. Se mun suosikki. Mutta ei ehkä mökille.
Kuvat on otettu kaikki Lanternan huonekaluliikkeistä, eli sieltä löytyvät.



Minä jatkan suunnittelu ja unelmointia.
 Ja taisinkin mainita aiemmin mökkijutuissa, että sinne on tulossa yleisurheilun mahdollistavia alueita. Mieheni siis unelmoi nyt esimerkiksi korkeushyppypatjasta, jep jep...

 
 


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Olihan niitä sittenkin

Vaikka olenkin kova sisustamaan, niin jostain syystä olen aika laiska laittelemaan mitään kausi- ja juhlajuttuja erikseen. Niin taas pääsiäisenkin suhteen. Mutta olihan tänne vaivihkaa jotain näköjään eksynyt.  Osa tietysti lasten ansiota.















Me lähdetäänkin tästä korkkaamaan mökkikausi. Katsomaan mitä sinne kuuluu ja suunnittelmaan taas remonttijuttuja.

Aurinkoista pääsiäistä kaikille ihanille lukijoilleni!




torstai 17. huhtikuuta 2014

Olohuoneen muutosta

Pienet muutokset tuulet on taas puhallellut. Yhtenä sunnuntaina totesin perheellinen: " äiti ei tee nyt yhtään mitään, on vaan ja lukee lehteä". No, se lehti sattui olemaan sisustuslehti ja jostain minuun iski idea. Vein olohuoneessa olleen vanhan sivupöydän makuuhuoneeseen ja toin vierasmajasta älyttömän vanhan Ikean senkin tilalle. Siinä tuli sitten samalla tehtyä vähän suursiivoustakin. 








Lepakkotuolikin pääsi uudelle paikalle ja tuosta on tullut nyt lempipaikkani. Sisustuslehdet mukavasti vieressä ja kivasti laskutilaa lasille.

Ja plussana tietysti se, että vierasmajaan jäi nyt yhden huonekalun paikka ihan vapaaksi, voi taas alkaa suunnittelemaan.

Sellainen oli minun "en tee mitään" hetkeni.






sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kotipiha tarjoaa

Huomasin eilen illalla kotiin tullessa, että meidän luumupuun oksa oli puhjennut täyteen kukoistukseen. Puita karsittiin aika rankalla kädellä ja näitä oksiahan meillä nyt riittää. Ovat niin kauniita.  Aiemmin kukkakaupasta ostamani oksat eivät vaivautuneet aukaisemaan kukkiaan. 









Olisikohan meillä odotettavissa runsassatoinen syksy luumujen osalta.
Kukinta tulee olemaan ainakin upeaa.