perjantai 28. helmikuuta 2014

Taulustailausta

Ankarimmankin sisustajan silmä tulee silloin tällöin sokeaksi asioille. 
Minulle kävi niin keittiön taulujen kanssa. Okei, ne ei ollut alustakaan ihan sitä mitä olen halunnut, paitsi Therese Sennerholtin taulu. Ja toinen kehys oli valkoinen. Nyt kun minulla on ollut avattuna musta maali, niin päätin maalata Ikean valkoiset kehykset mustaksi. Ja vaihtaa kuvan, tämä kuva on muuten myös Ikeasta.  Ja nyt vasta tajusin, että Therese Sennerholtin taulun passepartout oli aivan kellastunut.  Vaihdoin sen nyt vain toisin päin ja taas on valkoista. Enpä ole tullut mieleeni, että nekin kellastuvat. Tai sitten on vain Ikean taulujen ominaisuus.












Hain juuri postista lisää julisteita, nyt on menossa joku julistemania. Eikä meillä edes riitä seinät. Voipahan ainakin vaihdella, kun alkaa kyllästyttää.

Rentouttavaa viikonloppua!

torstai 27. helmikuuta 2014

Massimo Dutti

Olenkin esitellyt teille aiemmin hankintojani Massimo Dutti -liikkeestä. Edellisen Espanjan reissun aika täydensin koruvalikoimaa. Rannekoru oli  aiempi hankintani ja nyt ostin kaulakoru. Nämä jotenkin puhutteleva  hevosaiheellaan ikuista heppatyttöä.






Jos siis tiellenne sattuu jossain päin maailmaa Massimo Dutti, niin suosittelen tutkimaan koruosastoa myös. Aika makeita. Ovat myös ihan kohtuuhintaisia. 

Ja jee, parin viikon päästä pääsen taas katsastamaan valikoimaa.

Ihanaa loppuviikkoa!



tiistai 25. helmikuuta 2014

Marokkolainen kulho

Voi apua mikä ahdistus. 
Siis eihän täällä voi olla näin pölyistä ja likaista. No, niitä ei nyt viitsi ikuistaa kuviin teille näytiksi. 

Vaan tämän kauniin marokkolaisen kulhon, joka on ollut jonkin aikaa minulla.






Pölyrätin lisäksi täällä viuhdon vauhdikkaasti maalisudilla, lisää mustaa pintaa tiedossa. 
Ihana kevät ja aurinko,  pistää vähän vipinää.
Palataan!




torstai 20. helmikuuta 2014

Piilopaikka

Olen ihastunut Arabian uuteen sarjaa, nimeltään piilopaikka. Meillä on Arcticaa arkikäytössä ja tämä sarja on suunniteltu sopimaan nimenomaan Arcticaan. Olenkin jo jonkin aikaa odotellut siihen sopivia uutuuksia. Ostin Anttilasta vähän niin kuin kokeeksi ja varovaisesti yhden kupin, kun ovat juuri nyt tarjouksessa. Ja täytyy sanoa, että olen ihastunut. 
Mustavalkoinen kuvio sopii ihanasti moneen muuhunkin astiaan. Mukeissa on Metsän lisäksi toinenkin kuvio, nimeltään Toteemi.










Nämä syrjäyttävät meidän vanhat, päivittäisessä käytössä olevat  Primavera-kuviolliset kupit. Ainut ongelma on se, miten teen tämän ilman suurempaa sanomista.  Mitä luulette, kuinka monta kuppia kuukaudessa voi vaihtaa uuteen, ilman että kukaan huomaa. Ja eihän kukaan vaan huomaa, kun kaikki on muutettu uusiin...




tiistai 18. helmikuuta 2014

Musta masters

Espanjan, ja tarkoita nyt siis Torreviejan, kalustevalikoima  on aika surkea. Omaan makuun ei löydy juurikaan mitään. Zara Home tietysti.  Mutta onneksi siellä on yksi sisustusliike, joka tarjoaa ihan mielenkiintoisia tuotteita. Meille sieltä kotiutui musta Kartellin masters-tuoli. Makuuhuoneen nurkka nimittäin kaipasi tuolia, jonne voi kasata kaikki vaatteensa. Ja tämä tuoli sattui olemaan sopivasti alennettuun hintaan. Nyt sain  lempituolin Espanjaankin. Kotona meiltä löytyy samaa, mutta valkoisena.







Ja vielä loppuun kuvia  kyseisestä liikkeestä. Voi olla, että sieltä ei olisi saanut ottaa kuvia, en tiedä. Mutta onneksi on keksitty kännykät. 
Siellä sillain salamyhkäisesti kuvailin teidän iloksenne kuvia.










Juu, laatu ei ihan mennyt nappiin tässä salakuvailussa. Mutta ehkä saitte hieman käsitystä tarjonnasta siellä.
 





sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Terassilla

Laitan teille kuvia meidän Espanjan terassista. 
Sisustus alkaa pikkuhiljaa muotoutumaan, mutta vielä on hieman laiteltavaa. Kattoterassihan on saman kokoinen kun alakerta, joten kokoa riittää mukavasti oleilla. 
Lasitus on juuri valmistunut ja edellisellä kerralla saimme ensimmäisen kerran nauttia siitä. Lasituksen saa myös kokonaan vedettyä syrjään. Tekee  tilasta enemmän huoneen oloisen ja mahdollistaa oleilun kylmemmällä ja tuulisella säällä.












Voi että, tuo terassi on vaan niin ihana. Aamukahvi auringon noustessa mereltä. Ja ah, ne ihanat illat. Hyvä ruoka ja lasi viiniä. Ja tähtitaivas. Huomaatteko, että minulla on ikävä sinne.

Mutta loppuun vielä pieni kevennys. Eli miten iso pöytä saapui ylös terassille espanjalaiseen tapaan.




Aika pikaista toimintaa oli ja hurjalta näytti.
 Mitä luulette, oliskohan Vepsäläisen miehet tehneet saman?





perjantai 14. helmikuuta 2014

Piirakan uudet muodot

Täällä huhuillaan, oletteko kuulolla, vai olympialaisten lumoissa television puolella?
Meillä isäntä hoitaa sen puolen, omaa päiväjärjestystä olympialaiset eivät juurikaan muuta.

Joten asiaan siis.
Piirakanhan ei tarvitse aina olla pyöreä. Vai mitä mieltä olette tämän päivän teemaan sopivasta muodosta.











Kerran kesällä minulle tuli pakottava tarve saada pari Tommy Tabermannin viinilasia. Runot niissä ovat niin koskettavia. Tänään ne laitetaan pöytään.

"Hillittömästi kaipaamatta et kykene lentämään mahdottoman tuolle puolen"

Ihanaa ystävänpäivää ystävät <3