tiistai 28. tammikuuta 2014

Yksityiskohtia

Muutama sekalainen otos täältä Espanjan kodista. 
Ilman mitään varsinaista teemaa.












Tänään on ohjelmassa sisustusshoppailua. Ainakin yksi Kartellin musta masters-tuoli taitaa kotiuta tänne. Oli sopivasti alessakin.

 Täällä on muuten ihanan aurinkoista ja lämmintä. Olin varautunut hieman kylmempään ilmaan. Ja olen jopa lenkkeillyt täällä, kaksi kertaa. Hieno suoritus.

Toivottavasti teilläkin paistaa aurinko!




sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kevyttoppis

Heippa Espanjasta. Pikainen tablettipostaus uudesta takista. Olen aika monta kertaa hiplannut kevyttoppatakkeja, mutta aina niistä on puuttunut "se jokin".
Eilen vastaan tuli yksilö, joka vihdoin puhutteli.






 
Laukku on edellisen käynnin hankintoja, Primarkin 9e laukku. 
 
Jostain syystä näyttää kirkkaan keltainen vetävän puoleensa. Kevään odotusta?
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


perjantai 24. tammikuuta 2014

Fotografiska

Joskus käy niin, että havahtuu johonkin onnistuneeseen sisustusvalintaan omassa kodissa. Eilen valoja sammutellessa kävi niin. Kaikki muut valot oli sammutettu, paitsi olohuoneen nurkassa oleva musta valaisin. Ja mihin tämä ainut valokeila osui. Valokuvaaja Paolo Roversin  secrets -valokuvanäyttelyn julisteeseen. Mielestäni onnistunut pari, tämä lamppu ja juliste.







   Fotografiska ei toimita vielä Suomeen. Ja halusin sieltä muutaman julisteen ehdottomasti Espanjaan mukaan. Onneksi apuun tuli ihana lapsuudenystäväni Johanna, jonka osoitetta sain käyttää välietappina tilaukselle. 
Mutta kaikille sieltä julisteita himoitseville ilouutinen. Ovat nimittäin luvanneet aloittaa toimitukset myös Suomeen, ihan piakkoin. Joten käykääpä katsomassa valikoimaa, klik. Minulle sieltä kotiutui siis viisi julistetta ja kaksi niistä lähtee tänään matkalaukussa Espanjaan.

Ja mitäs muuta. Yksi valkoinen pellavaverho ainakin, pari keittokirjaa pitää ottaa. Siellä on kiva kokkailla viikon aikana. Tai siis rakas mieheni kokkailee. Ja tietysti kamera.

Joten niissä maisemissa sitten seuraavaksi, heippa!


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Valkoista

Nyt taitaa olla valkoisen värin suosijoilla paras aika vuodesta. On nimittäin tosi valkoista.
 Katsokaapa mitä meidän ikkunasta näkyy, valkoista. Piti oikein mennä takapihalle koiran kanssa fiilistelemään, tosin Nelson oli sitä mieltä, että ihan vielä ei ole ulkoilukelit. Sohvalle oli kova kiire, emäntä kuitenkin ennätti juoda kahvit auringonpaisteessa.











Löysin muuten Partioaitasta nuo kuvissa näkyvät ranteenlämmittimet, 
vai miksi niitä kutsutaan. Joka tapauksessa, aika kivat. Kiinnittivät huomioni, kun olivat niin samaa tyyliä kun Odd Mollyn neulee. Merkki on Ivanhoe. Aivan uusi tuttavuus. Kivoja neuleitakin siellä näytti olevan samalta merkiltä. Hunkydoryn tähtipipo myös tämä talven shoppailuja.

Kylläpä on siis ihanan talvista. Mutta toisaalta, on aika kiva taas lennähtää perjantaina Espanjaan. Muutamia sisustushankintoja olen vielä tehnyt mukaan vietäväksi. Yksi paketti on oikein tullut Ruotsista Suomeen ja nyt se lähtee Espanjaan.
Yritän laitella niistä kuvia vaikka seuraavaksi.

Pirtsakkaa keskiviikkoa!

 


lauantai 18. tammikuuta 2014

Living and Room ss14

Living and Roomilta on ilmestynyt uusi kevään kuvasto. Olen aivan innoissani, ihanan trendikkäitä uutuuksia valikoimissa.
Tässä muutama minun must have -tuote.





















kuvat: Living and Room


Vuohentaljajakkara oli rakkautta ensisilmäyksellä, se pitää kotiuttaa. Ehkä jopa kaksi. Korikassikokoelma saa jälleen täydennystä. Ja ihana kupari, sitä lisää myös.

Tässä linkki  kuvastoon, sieltä löytyy vielä paljon muutakin kivaa.



Mitä mieltä olette, tykkäätekö, löytyykö suosikkeja?


 


perjantai 17. tammikuuta 2014

Jäätävää

Tuli pakottava tarve heilua kameran kanssa myös ulkotiloissa, 
niin mahtavan näköistä siellä on. 
Lasiterassi on saanut suorastaan mystisen ilmeen. Harmi vaan, että siellä tosiaan on jäätävää, joten  istuskelu ei nyt vaan onnistu.









Ups, joku sisustaja on asetellut peace-tyynyn vähän väärin päin.
Ja näinköhän terassilla oleva oliivipuu tykkää tuolla jääkuutiossa talvehtia. Olin sitä jo kaksi vuotta  pitänyt elossa, nyt taidan joutua sanomaan heipat sille. 


Lämpöistä viikonlopun alkua!




torstai 16. tammikuuta 2014

Pöydän maalaus

Jaahas, olen mennyt nyt laittamaan kuvat  google + palveluun ja samalla  koneen omat valokuvakansiot ovat tyhjentyneet ja pois käytöstä. Olen nyt aivan sekaisin näiden kuvien sijainnin kanssa. Ärsyttävää, ei olisi pitänyt mennä moista tekemään. No, kuvat sain kun sainkin tänne siirrettyä. Muutama tunti  nyt on mennyt ihmetellessä.

Tässä olisi nyt tarkoitus esitellä maalaamani pöytä. Vierasmajan valkoinen pöytä näytti remontin jälkeen jotenkin valjulta ja väärän valkoiselta. Se oli aikoinaan tummanruskea ja maalattu valkoiseksi. Granitissa käydessäni käteeni osui mattamusta maalipurkki ja päätin kokeilla sitä pöytään.






Sellainen siitä tuli, ihan hieno mustana. Vai mitä mieltä olette?

Vielä muutama kuva viikonlopun illanvietosta kyseisessä tilassa. Melkein samalla kokoonpanolla olimme vähän aikaa sitten Espanjassa, joten samalla teemalla mentiin, tarjolla tapaksia ja cavaa.
Illan ohjelmaan kuului myös meikkikokeilua ja shoppailua. Ystävieni pyynnöstä meillä oli Mary Kay -kosmetiikan esittely. Tämän tuli pitämän ihana ja aina tyylikäs Marita, joka muuten pitää  








Mutta nyt minulla on vielä kana kynittävänä tämän googlen kanssa, joten jatkan  taistoa ja katsotaan miten minun käy...