Kuumeista terassikalusteiden etsintää

Pääsiäisen mökkireissu sai aikaan aikamoisen suunnittelukuumeen. Sisätiloihin ja pihalle. Tilannehan siellä oli se, että viime syksynä kaadettiin reilusti puita, rannalle aloiteltiin terassia, puualue siitä on suunnilleen valmis, vielä siihen tulee jatkoa betonista. Kesäkeittiö vesipisteineen on myös suunnitteilla. 
Uudet raput saunalta rantaan saatiin valmiiksi samoin saunan kulmaan pieni terassi.
Muutama epämääräinen kuvakokelma pääsiäisenä ottamista kuvista.














Tänään kiersin huonekaluliikkeitä etsien  kalusteita terasseille. 
Ja taisin pöydän jo löytääkin.
 


Jostain syystä minua nyt viehättää nuo pöydän jalat. Johtuukohan siitä, että meillä on Espanjassa melkein samanlainen ja sinne ikävöin kovasti.
No, joka tapauksessa tuo pöytä olisi kiva, mutta tuolit minusta liian massiiviset ja haluaisin yhdistää tuohon pöytään modernimmat ja keveämmät tuolit.
Vaikka tämmöiset.



Ja saunan kulmalle terassille sitten muutamat tuolit. Jotain tätä tyyliä.


Vielä lisäksi muutamia kuvia, jotka olis ihan ok.





Eli siis hieman rouheutta pöydässä, yhdistettynä modernimpaan ja kevyempään tuoliin.
Niin, olishan siellä Vepsäläisellä tietenkin se betonipöytä. Se mun suosikki. Mutta ei ehkä mökille.
Kuvat on otettu kaikki Lanternan huonekaluliikkeistä, eli sieltä löytyvät.



Minä jatkan suunnittelu ja unelmointia.
 Ja taisinkin mainita aiemmin mökkijutuissa, että sinne on tulossa yleisurheilun mahdollistavia alueita. Mieheni siis unelmoi nyt esimerkiksi korkeushyppypatjasta, jep jep...

 
 


2 kommenttia

  1. Voi miten ihana paikka teillä! Haaveena on oma mökki sitten joskus :) Tuo pöytä on muuten kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mökillä on siis käynnissä sukupolvenvaihdos ja puhaa riittää, jotta saadaan lapset viihtymään ja tietysti itsekin. Taitaa kulua aika monta purkkia valkoista maalia :)

      Poista