Sisustusshoppailua Kouvolassa

Mökiltä on mukava päästä hetkeksi sivistyksen pariin ja kun isäntä lähtee urheilukentälle, niin me tytöt hyppäämme kyytiin ja lähdemme shoppailemaan, tällä kertaa kohteena oli siis Kouvola ja sen sisustustarjonta.
Alkuun pieni googletus oli tietenkin tarpeen, jotta löydämme kaikki liikkeet.
Ensimmäisenä oli Mokka, pieni sisustusputiikki, josta löytyi enimmäkseen piensisustusta.  Kuvat kertokoon tarjonnasta enemmän.







 
 
Seuraavaksi löysimme, ohikulkiessa, kukkakauppa Neilikan Kouvolankadulta, jossa myös sisustustuotteita. Eikö ole aivan mahtava liitutaulumaalilla toteutettu herbaario. Ja tuo tumman seinän ja kuparin väriyhdistelmä  näyttää tosi hyvälle.



 













































Kouvolasta löytyi myös kaksi muuta sisustusputiikkia, mutta vierailupäivä sattui olemaan maanantai, ja liikkeet silloin suljettu. Höh, tämä siis opiksi, maanantai ei ole hyvä päivä tehdä shoppailukierrosta, ainakaan pienemmillä paikkakunnilla, kai? Mutta seuraavalla kerralla sitten. Ja Mokkaan ja Neilikkaan pitää tietenkin palata uudelleen.


5 kommenttia

  1. Aivan ihania kuvia, etenkin tuolta kukkakaupasta :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on huippukuvia - terrieri..jätskit.. ihan kaikki!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, tykkään itsekin kuvista. Tänään muuten jatkuu Kovolan sisustushoppailu, joten olkaa kuulolla :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kun poikkesit, tulkaahan uudestaankin!! :) t. Ulla Neilikasta

    VastaaPoista
  5. Ilman muuta tullaan taas käymään ihanassa Neilikassa!

    VastaaPoista